TOTUUSSARJA

Esplanadin puistossa Helsingissä seisoo Suomen kansan satusedäksikin kutsutun kirjailijan ja yliopistomiehen Zacharias Topeliuksen patsas. Siinä seisoo kaksi naishahmoa: sadun kruunupäistä lintua pitelevä Taru ja totuuden liekkiä kantava Totuus. Mielikuvitus, luovuus ja tarinat ovat suuri ihmiskuntaa ja maailmaa rakentava voima. Totuus taas on välttämätön edellytys kaikelle kestävälle toiminnalle. Siksi HNY Groupin slogan kuuluu: tuotteemme on totuus. Tässä kirjoitussarjassa käsittelemme totuutta eri näkökulmista. Tämä on sarjan ensimmäinen kirjoitus. Muut löydät täältä: https://hnygroup.fi/blogi/.

“Taru ja Totuus = Fact and Fable / Gunnar Finne”by tgrauros is licensed under CC BY-SA 2.0

ELINA YRJÖLÄ

Elämme kuulemma totuudenjälkeisiä aikoja. Kuitenkin totuus tai jonkinlainen pyrkimys totuudellisuuteen tuntuu olevan kovin merkityksellinen asia useimmille ihmisille ja ihmisyhteisöille. Miksi? (Vastaus on parrhesia, mutta koska siihen päästään vasta aivan tämän pitkän kirjoituksen lopussa, paljastamme sen jo tässä.)

On juhannusaaton aatto vuonna 2019; ulkona on lämmin ja aurinkoinen päivä. Minä kuitenkin istun sisällä, tarkemmin sanoen Kiseleffin talossa Helsingissä, ja odotan kaveriani Simoa lounaalle. Toivomukseni on, että Simon vastaisi lounaan aikana kysymyksiin siitä, onko totuutta olemassa, ja jos on, millaisen mahdollisuudet meillä ihmisillä on saada luotettavaa tietoa totuudesta.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta lounaskeskustelun aiheelta mutta on todellisuudessa mitä normaalein teema nimenomaan Simon ja minun tapaamiseen. Koska Simo on filosofi ja eetikko, hänellä on mielestäni sekä kyky että tavallaan myös yliopistojen kolmannen tehtävän mukainen velvollisuus rientää avuksi, kun filosofiset kysymykset alkavat askarruttaa mieltäni.

Ja ainahan se tietysti on mielessä. Totuus. Erityisesti koska HNY Group on edellisenä talvena valinnut itselleen tunnuslauseen ”Tuotteemme on totuus”.

Teimme valinnan osittain niin sanotusti läpällä. Pitäähän konsulteilla nyt olla rehvakas ja hieman provosoivakin lupaus. Tiesimme myös, että sloganimme ärsyttäisi esimerkiksi monia entisiä journalistikollegojamme. Journalistit suhtautuvat totuuteen vakavasti ja saattavat ajoittain ajatella, että heillä on jonkinlainen yksinoikeus totuuteen ja että etenkin konsultit ovat nimenomaan epätotuuksien asialla.

Enää pitäisi tietää, mikä on totuus ja miten se löytyy.

Mutta me ajattelemme myös oman johtamis- ja elämänkokemuksemme pohjalta, että pyrkimys kohdata tosiseikat pelottomasti ja säätää toimintaansa niiden mukaan on itse asiassa ainut kestävä pohja kaikelle – myös työelämässä. Olemme siis aika tosissamme totuuden kanssa.

Enää pitäisi tietää, mikä on totuus ja miten se löytyy.

Onneksi Simo astuu juuri Sofia Future Farmin lounasravintolaan, ja kunhan olemme keränneet itsellemme lounasta seisovasta pöydästä, pääsemme aloittamaan puheen totuudesta.

Sovimme heti aluksi olevamme yhtä mieltä siitä, että on tiettyjä asioita, jotka ovat siinä mielessä totta, että ne pystytään havainnoin todistamaan – esimerkiksi painovoima on olemassa ja vaikuttaa Sofia Bistrossa niin, ettemme lounasta ilmassa leijuen vaan tukevasti pöydän ääressä istuen.

Simo tietysti yrittää jo tässä vaiheessa huomauttaa, että tämänkin tosiasian toteaminen vaatii monenlaisia ennakko-oletuksia ja -tietoja, mutta emme mene siihen nyt tässä kirjoituksessa.

Sen sijaan siirrymme puhumaan sellaisista asioista, joita ei voi suoraan perustella tai testata vetoamalla havaintoihin – nimittäin moraalisista totuuksista.

Kyllä, moraalisista totuuksista. Ja pikkulasten kiduttamisesta.

On filosofeja, jotka ajattelevat, että väitteen todenmukaisuutta on mahdollista – ja usein syytäkin – tarkastella muutenkin kuin vertaamalla väitettä havaittuihin tosiasioihin.

Tämä saattaa äkkiseltään kuulostaa järjenvastaiselta. Tosiseikka on tosiseikka ja sillä sipuli, vai kuinka?

Tosiseikka on tosiseikka ja sillä sipuli, vai kuinka?

Otetaan klassinen esimerkki. Miehet arvioivat yleensä sukupuolten tasa-arvon toteutuneen paremmin kuin naiset (ks. esim. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160920/STM_08_2018_Tasa-arvobarometri%202017_net.pdf, mm. sivu 115).

Ei jäädä nyt kinaamaan siitä, kumman arvio on todenmukaisempi, miesten vai naisten. Todetaan vain, että totuus näyttää ainakin tässä asiassa hieman erilaiselta sen mukaan, mistä kulmasta sitä katsoo. Näkökulmaan vaikuttavat monet asiat, tässä esimerkissä etenkin sukupuoli.

Monet ajattelijat ovat jopa sitä mieltä, että objektiivista totuutta, varsinkaan moraalisista asioista, ei ole, sillä kaikki – myös käsitykset siitä mikä on totta ja mikä ei – syntyy ihmisten toimiessa yhdessä ja jakaessa uskomuksiaan toisten kanssa. On selvää, että tällainen sosiaalisesti rakennettu ”totuus” voi vaihdella eri yhteisöjen ja kulttuurien välillä. Useat filosofit ovat kuitenkin halukkaita puolustamaan totuutta irrallaan yhteisöllisistä ja kulttuurisista näkökulmista.

Ja Simon mukaan hyvistä syistä. Varsinkin moraalista puhuttaessa objektiivisen totuuden kieltäminen yhdistyy usein suvaitsevaisuuteen ja siihen, että pidättäydytään tuomitsemasta meille vieraiden kulttuurien arvoja, vaikka ne meidän näkökulmastamme olisivatkin vääriä.

Mutta jos kaikki ”totuudet” ovat täysin näkökulmaan sidottuja, silloin myös suvaitsevaisuuden vaatimus on vain yksi näkökulma. Se on samalla viivalla kuin ”moraalisen imperialistin” näkökulma, jonka mukaan oikein on koittaa pakottaa muita omaksumaan omat arvonsa. 

Mutta mitä se näkökulmista riippumaton totuus voisi olla? Palataanpa pikkulasten kiduttamiseen. Millainen tunne tuli, kun kerroin, että siirrymme keskustelemaan siitä?

Millainen voisi olla näkökulmista riippumaton totuus?

Veikkaan että ei ainakaan iloisen myönteinen. Onneksi emme lounaan äärellä joudu keskustelemaan varsinaisesti itse aiheesta vaan siitä, miten ihmiset suhtautuvat siihen.

Simo toteaa, että useimmat ihmiset pitävät sellaista lausetta kuin ”pikkulasten kiduttaminen on väärin” ilmiselvänä totuutena. Mutta kun sitten kysytään, onko se samalla tavalla totta kuin lause ”maapallo on pyöreä”, useimmat alkavat epäröidä. Jälkimmäisen tekevät todeksi jaetut havaintomme ja ennakkotietomme maapallon pyöreyttä tukevista tosiasioista, mutta meidän on vaikeampi osoittaa, mihin havaintoihin ja kokemuksiin perustuu vahva ajatus siitä, että lasten kiduttaminen on väärin.

Jotkut filosofit ajattelevat, että epäröintimme on itse asiassa turhaa. Heidän mukaansa moraaliarvostelmat ovat pohjimmiltaan samanlaisia ”luonnollisia totuuksia” kuin se, että ”maapallo on pyöreä” tai ”tämä pöytä on puuta”. Molempien väitteiden totuus ratkeaa tarkastelemalla ulkomaailman tosiasioita, jotka ovat saavutettavissa havainnoin tai ainakin luonnontieteen menetelmillä.

Pikkulasten kiduttamisen kohdalla tällainen selvästi havaittava tosiasia on esimerkiksi kidutettavien kärsimys. Pulmaksi kuitenkin muodostuu, että havaittu kärsimys itsessään ei vielä sisällä arvostelmaa kärsimyksen moraalisesta vääryydestä. Joten tuntuisi siltä, että tarvitaan vielä jotain muuta, joka selittää lauseen ”pikkulasten kiduttaminen on väärin” totuuden.

Joidenkin toisten filosofien mielestä kyse onkin jostain samakaltaisesta kuin matematiikan ja geometrian totuuksissa. 2+2=4 on ikään kuin ilmiselvästi totta. Monet ajattelevat, että moraaliset totuudet ovat samalla tavoin ilmiselviä ja niiden totuus perustuu johonkin, jonka tavoitamme matemaattisten totuuksien tapaan eräänlaisen intuition avulla.

Toiset suhtautuvat tähän epäillen. Vaikka pikkulasten kiduttaminen on lähes kenen tahansa mielestä väärin, niin monesta muusta moraaliarvostelmasta meillä näyttäisi olevan paljon enemmän ihan perusteluakin erimielisyyttä. Useat moraalilauseet eivät yksinkertaisesti näytä meille samalla tavoin ilmiselvästi tosilta kuin matemaattiset totuudet.

Moraalilauseet kytkeytyvät asenteisiin ja toimintaan aivan eri tavoin kuin muut väitteet. Kun Simo toteaa, että ”tämä pöytä on puuta”, hän esittää havaittavaa todellisuutta koskevan väitteen. Mutta kun hän sanoo, että ”pikkulasten kiduttaminen on väärin”, hän ilmaisee samalla vahvan kielteisen asenteensa. Tämä asenne saattaa ilmetä myös syvänä närkästyksenä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka kiistäisivät lauseen totuuden tai jotka olisivat valmiita kiduttamaan pikkulapsia.

Monet nykyfilosofit selittävätkin tosiasioiden sijaan moraalilauseiden totuuden tällaisten asenteiden avulla.

Ai että totuuden voisi todistaa se, että se tuntuu oikealta?

Tällainen teoria onnistuu samalla myös kertomaan, miksi moraalin tulisi motivoida meitä aivan eri tavalla kuin tavallisten tosiasiaväitteiden. Jos joku väittää todella pitävänsä pikkulasten kiduttamista vääränä, niin meistä on selvää, että tilanteen niin vaatiessa hän on motivoitunut estämään kiduttamista tapahtumasta, ellei se vaadi aivan mahdottomia uhrauksia. Voi tosin olla, että jotkut sosiopaatit saattavat pitää lausetta ”pikkulasten kiduttaminen on väärin” totena, mutta silti tilanteen tullen olla täysin valmiita kiduttamaan. Heiltä puuttuu moraaliarvostelman totuuden vaatima oikea asenne.

Ai että totuuden voisi todistaa se, että se tuntuu oikealta?

Tavallaan, toteaa Simo. Mutta vaikka kyse on asenteista, tärkeää on, että ne kohdistuvat oikealla ja johdonmukaisella tavalla asioihin, joilla on asenteen edellyttämiä ominaisuuksia. Jos pidän pikkulasten kiduttamista vastenmielisenä lasten kokeman kärsimyksen vuoksi, minun tulee suhtautua samalla kielteisellä asenteella myös muuhun viattomien kärsimykseen. 

Totuudella tuntuu olevan suuri merkitys ihmisille, vaikka käsityksemme totuudesta ovat häilyviä.

Niinpä monet filosofit ovat alkaneet kallistua sille kannalle, että moraalisia totuuksia pitäisi arvioida nimenomaan sillä perusteella, miten johdonmukaisen ja hyvin testatun järjestelmän niitä koskevat harkitut arvostelmat muodostavat. Johdonmukaisuus moraalisissa kannanotoissa ja toiminnassa on monen maallikonkin mielestä tärkeä hyve.

Moraalifilosofiassa on kehitelty joukko menetelmiä, joilla testataan väitteiden keskinäistä logiikkaa ja joiden avulla kehitetään periaatteita, jotka kattavat mahdollisimman suuren joukon tapauksia, jotka näyttävät meille ilmiselvästi tosilta.

Koska moraaliset totuudet eivät ole sillä tavalla luonnollisia, että niitä voisi testata havainnoimalla, keskeiseen rooliin nousee se, miten totuudet on perusteltu ja miten niitä on koeteltu. Vähän samoin kuin meidän ei-filosofien työelämässä koetetaan saada kaaokseen jonkinlaista järjestystä, tehokkuutta, toistettavuutta ja ennustettavuutta luomalla prosesseja.

Tämä kaikki on tavattoman kiinnostavaa, mutta silti alan tuskastua ja epäillä, että olen peruuttamattomasti juuttunut filosofiseen hetteikköön Simon kirmaillessa ammattimaisen suvereenisti mättäältä toiselle.

Suora puhe on pelotonta mutta tinkimättömän hyväntahtoista.

Nimittäin jos totuuden totuudeksi toteaminen on näin halvatun vaikeaa ja mutkikasta, miksi ihmeessä siihen edes kannattaisi pyrkiä? Miksi totuudella – tai jonkinlaisella pyrkimyksellä totuudellisuuteen, vilpittömyyteen ja aitouteen – tuntuu olevan suuri merkitys ihmisille, vaikka käsityksemme totuudesta ovat usein häilyviä? Miksi korskea lauseemme ”tuotteemme on totuus” tuntuu koskettavan yllättävän monia yllättävän syvästi?

Lounaskahveja siemaillessa mietimme Simon kanssa tätä. Simo toteaa, että vaikka emme aina pääse käsiksi totuuteen, tunnistamme yleensä tarkasti sen, milloin joku rikkoo totuudellisuutta vastaan. Eri ammattiryhmien eettisissä koodistoissa (esim. juristitjournalistit ja tutkijat) suurimpia rikkomuksia ovat ne, joissa jollain tavalla valehdellaan tai muutoin toimitaan vastoin totuutta.

Simo arvelee filosofimaisesti, että totuus on ”transsendentti kategoria”. Siis sellainen, joka jollain lailla on olemassa ja vieläpä meille totta ja merkittävä ilman, että meillä on siitä havaintoja tai kokemuksia.

Lounaan jälkeen Simo panee aurinkolasit ja lippalakin takaisin päähän ja häipyy ulos. Minä jään vielä miettimään antiikin kreikkalaisten parrhesiaa, eräänlaista vastuullista, kohtuullista ja puhujaa itseään säästämätöntä suorapuheisuutta.

Ehkä parrhesia kiteyttää ne syyt, joiden takia niin monet ihmisyhteisöt arvostavat totuuteen pyrkimistä. Parrhesian mukainen suora puhe on pelotonta mutta tinkimättömän hyväntahtoista. Suorapuheinen arvioi kaikkia samoin oikeudenmukaisin kriteerein ja näkee myös omat virheensä. Hän arvostaa suoraa puhetta silloinkin, kun joku toinen suuntaa sen häneen itseensä.

Törmäämme kaikki jatkuvasti sellaisiin viesteihin, jotka eivät ole tällä tavalla suoria. Pomo peittelee, alainen kaunistelee, työkaveri panostaa pahantahtoisuuteen, poliitikko puhuu mustan valkeaksi, isorikkaat edellyttävät toisilta muuta kuin itseltään, on jopa valheiden levittämistä varten perustettuja nettisaitteja.

Totuudellisuus on pyrkimystä pelkistettyyn ytimeen.

Totuudellisuus on ehkä tässä ympäristössä pyrkimystä jonkinlaiseen pelkistettyyn ytimeen, joka on riisuttu epäolennaisuuksista ja koristeista ja puhdistettu epätodesta. Sievistelyn, välttelyn, vääristelyn ja suoranaisen valheiden keskellä totuus kenties tuntuu meistä helpottavalta ja lohdulliselta – jopa silloin, kun se ei ole yksinomaan miellyttävä.

Ja siksi totuus on kestävin pohja oikeastaan kaikelle. Ihmissuhteille, liiketoiminnalle, työyhteisöille, yhteiskunnille. Meille jokaiselle.

TOTUUSSARJA

Esplanadin puistossa Helsingissä seisoo Suomen kansan satusedäksikin kutsutun kirjailijan ja yliopistomiehen Zacharias Topeliuksen patsas. Siinä seisoo kaksi naishahmoa: sadun kruunupäistä lintua pitelevä Taru ja totuuden liekkiä kantava Totuus. Mielikuvitus, luovuus ja tarinat ovat suuri ihmiskuntaa ja maailmaa rakentava voima. Totuus taas on välttämätön edellytys kaikelle kestävälle toiminnalle. Siksi HNY Groupin slogan kuuluu: tuotteemme on totuus. Tässä kirjoitussarjassa käsittelemme totuutta eri näkökulmista. Tämä on sarjan ensimmäinen kirjoitus. Muut löydät täältä: https://hnygroup.fi/blogi/.

Haluatko keskustella lisää? Ota yhteyttä!