Potilas on vihdoin osa terveydenhuollon uudistamista käsittelevää keskustelua. Nyt odottelemme, että puheet konkretisoituvat toiminnaksi. Millainen on potilaan totuus?
Tähän on tultu: potilas on vihdoin päässyt osaksi terveydenhuollon uudistamista käsittelevää keskustelua. Sillä on merkitystä, sillä potilaan totuus terveydenhuollosta on toisenlainen kuin vaikkapa lääkärin, hoitajan tai virkamiehen. Toki hekin käyttävät terveydenhuollon palveluja myös potilaina.
Keskustelua käytiin viime keskiviikkona STM:n, VM:n, THL:n ja NHG:n järjestämässä Kansallisessa vaikuttavuusseminaarissa Helsingissä. Potilas nousi esiin jokaisessa puheenvuorossa. STM:n johtajan Pasi Pohjolan mukaan vaikuttavuuden keskiössä on ihminen. Uppsalan yliopiston Morten Kildalin mukaan potilas on kumppani. Paneelikeskustelijat summasivat, että terveydenhuollosta ei tule vaikuttavaa, ellei potilas ole keskiössä.
Innostuin tästä, tietysti, sillä potilaan rooli ja potilaslähtöisyys ovat kiinnostaneet minua vuosikausia. Olen ihmetellyt, miten näkymättömiä ja kuulumattomia potilaat ovat, kun virkamiehet ja poliitikot suunnittelevat terveydenhuollon uudistuksia. Olen ihmetellyt myös sitä, että terveydenhuollon palvelut tuntuvat olevan olemassa niissä työskenteleviä ammattilaisia varten, eivät potilaita varten. Näin ei tietenkään ole, mutta valitettavasti usein sellainen mielikuva välittyy.
Kolme näkökulmaa terveydenhuoltoon
Olen tutustunut terveydenhuoltoon ainakin kolmesta eri näkökulmasta:
- Olen ollut erikoissairaanhoidon potilas 25 vuotta.
- Olen ollut vakavasti sairaan ihmisen läheinen.
- Olen työskennellyt terveysalan ammattilaisten uutis- ja ajankohtaislehden Mediuutisten päätoimittajana ja toimitusjohtajana.
Kahdessa ensimmäisessä roolissa on korostunut potilaan asema. Kokemuksia on tietysti yhtä monta kuin on potilasta ja ne voivat olla täysin äärilaidoissa, mutta lähes koko aikuisiän kestänyt urani erikoissairaanhoidossa on taatusti antanut kohtuullisen yleispäteviä näkemyksiä. Väitän siis olevani asiantuntija, en kuitenkaan lääketieteen ammattilainen.
Kolmannessa roolissa olen tutustunut ammattilaisten näkökulmaan. Siinä olen oppinut ymmärtämään todellisuutta, jossa terveydenhuollon ammattilaiset työskentelevät. Olen oppinut ymmärtämään syitä siihen, miksi terveydenhuolto toimii siten kuin se toimii.
Kun olen yhdistänyt näiden kahden eri roolin tuomaa näkemystä ja kokemusta, olen todennut, että sekä potilaat että lääkärit ja muut terveyden- ja sairaanhoidon ammattilaiset tavoittelevat samaa asiaa. Useimmiten kaikkien tavoite on vaikuttava hoito ja potilaan parantaminen tai elämänlaadun kohentaminen: yksinkertaisimmillaan hoidon vaikuttavuus tarkoittaa palvelun aikaansaamaa muutosta potilaan tilassa.
Sitä enemmän on hämmästyttänyt, miksi terveydenhuollossa ei saada muutoksia aikaiseksi. Potilaan näkökulmasta nimittäin moni asia kohenisi pienillä muutoksilla, jotka eivät edes edellytä rahaa. Ajoittain tuntuu, että sittenkin kyse on välinpitämättömyydestä. Toisaalta taas vaikuttaa siltä, että lääkärin ja potilaan välillä on näkymätön muuri.
Kuuntelemisen puute on ongelmien ytimessä
Väitän, että
- potilaan totuus terveydenhuollosta ja hoidosta on toinen kuin ammattilaisten totuus ja
- ongelmien ytimessä on kuunteleminen tai pikemminkin kuuntelemisen puute.
Potilaan totuus terveydenhuollosta muodostuu hänen kokemustensa perusteella. Siihen nivoutuvat vastaanottokäynnit ja tutkimukset, koko palveluketju, joka jatkuu monien ihmisten kohdalla sosiaalipalveluihin asti ainakin jossakin sairauden vaiheessa.
Jokaisella potilaalla on hiljaista tietoa, josta ammattilaisella ei välttämättä ja luultavasti ole lainkaan käsitystä. Tämä tieto ja sen hyödyntäminen olisi arvokasta paitsi yksittäisen potilaan hoidossa, myös koko järjestelmän kehittämisessä.
Ongelmien ytimessä on kuunteleminen tai oikeastaan sen puute. Kärjistetysti sanottuna nykyinen järjestelmä on rakennettu niin, että potilaat kuuntelevat ja ammattilaiset kertovat. Päälaelleen sitä ei tarvitse kääntää, mutta tasapainoa se kaipaisi niin, että molemmat puhuvat ja molemmat kuuntelevat.
Jos potilaat todella halutaan keskiöön terveydenhuollossa, terveydenhuollon järjestäjien, lääkäreiden ja muiden ammattilaisten täytyy opetella kuuntelemaan heitä. Se on myös vaikuttavuuden lisäämisen edellytys.
Potilaana olen tavannut ainakin parikymmentä eri lääkäriä ja vähintään yhtä monta sairaanhoitajaa kolmessa yliopistosairaalassa. Osa tapaamisista on ollut surkeita, osa erinomaisia ja moni siltä väliltä. Sairaaloiden toimintatavoissa on ollut jonkin verran eroa, mutta ammattihenkilöiden toimintatavat ovat olleet henkilöstä riippuvaisia.
Erinomaisia tapaamisia on yhdistänyt lääkärin halu ja kyky kysyä, kuunnella ja keskustella. Niissä tunnelma on ollut kiireetön. Juuri minun asiani on ollut sillä hetkellä tärkeä, muusta viis. Ratkaisuja on pohdittu myös minun kokemusteni näkökulmasta, ei pelkästään vaikka laboratoriotulosten perusteella.
Ehkä pisimmälle menevä esimerkki on ruotsalaisen Karoliinisen sairaalan lääkäri. Hän vastasi yhdestä toimenpiteestä, jollaista Suomessa ei vielä tuolloin pystytty suorittamaan. Hän soitti vuosia myöhemmin ja kysyi, miten menee ja oliko hän loppujen lopuksi pystynyt auttamaan, oliko hoito minun näkökulmastani ollut vaikuttavaa.
Surkeat tapaamiset ovat olleet päinvastaisia enkä ole viisastunut niistä yhtään, luultavasti ei myöskään lääkäri. Olen lähtenyt vastaanotolta ahdistuneena ja miettien, mitähän tästä kaikesta minulle seuraa. Lääkärille potilas saattaa olla päivän viimeinen, kenties vähemmän kiinnostava tapaus kuin edellinen tai seuraava, mutta potilaalle vastaanottoaika on ainutlaatuinen.
Tulokset ovat onneksi hyviä, vaikka kaikki ei sujuisi
Isosta vaihtelusta huolimatta hoidon tulokset ovat olleet useimmiten hyviä ja hoito on ollut monella mittarilla mitaten vaikuttavaa: olen pysynyt hengissä ja säilyttänyt toimintakyvyn.
Olen myös miettinyt, olisivatko tulokset olleet parempia ja elämänlaatu alusta asti parempi, jos terveydenhuolto olisi kokonaisvaltaisempaa eli minua olisi kuunneltu. Luultavasti olisivat, varsinkin aivan potilasurani ensimmäisinä vuosina. Tosin mittareita sen määrittelemiseen ei ole, joten mitään ei ole mitattu tai edes yritetty mitata.
Jo koulussa opetettiin, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Siitä näkökulmasta tulisi potilaskin ottaa huomioon. Hän on muutakin kuin sairautensa.
Kun terveydenhuollon vaikuttavuutta nyt ainakin toivottavasti ryhdytään edistämään, sitä tulisi edistää yhteistyössä potilaiden kanssa. Heillä on näkemystä esimerkiksi hoitoketjujen toimivuudesta, vaikkapa osaoptimoinnin vaikutuksista ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön haasteista.
Priorisoinnista tulisi rakentaa kestävät, yhtenäiset ja mahdollisimman läpinäkyvät linjaukset. Se olisi sekä kaikkien potilaiden että ammattilaisten etu. Tavoitteenahan on terveydenhuolto, joka on ihmistä varten.
“Taru ja Totuus = Fact and Fable / Gunnar Finne”by tgrauros is licensed under CC BY-SA 2.0
TOTUUSSARJA
Esplanadin puistossa Helsingissä seisoo Suomen kansan satusedäksikin kutsutun kirjailijan ja yliopistomiehen Zacharias Topeliuksen patsas. Siinä seisoo kaksi naishahmoa: sadun kruunupäistä lintua pitelevä Taru ja totuuden liekkiä kantava Totuus. Mielikuvitus, luovuus ja tarinat ovat suuri ihmiskuntaa ja maailmaa rakentava voima. Totuus taas on välttämätön edellytys kaikelle kestävälle toiminnalle. Siksi HNY Groupin slogan kuuluu: tuotteemme on totuus. Tässä kirjoitussarjassa käsittelemme totuutta eri näkökulmista. Tämä on sarjan viides kirjoitus. Muut löydät täältä: https://hnygroup.fi/blogi/.