Tunne on aina ehdottoman totta. Samaan aikaan se ei kerro todellisuudesta yhtään mitään.
Kun aloitimme HNY:n asiakaskäynnit alkuvuodesta 2019, meillä oli tapana mainita asiakkaille, että slogan ”tuotteemme on totuus” sisälsi ajatuksen, jonka mukaan myös tunteet ovat totta ja ohjaavat vahvasti ihmisten toimintaa, joten ne pitäisi tästä syystä ottaa huomioon esimerkiksi esimiestyössä ja päätöksenteossa.
Monta vuotta aiemmin olin ymmärtänyt, että omat tunteeni eivät yleensä kerro yhtään mitään todellista ulkoisesta maailmasta. Päinvastoin, tunteet saavat minut – ja useimmat muut – tulkitsemaan maailmaa ja muita ihmisiä koskevia havaintojani pahimmillaan hyvinkin harhaisesti ja toimimaan siksi hölmöillä tavoilla.
Se, että tunteet ovat samaan aikaan sekä täysin totta että täysin irrallaan objektiivisesta todellisuudesta, kuulostaa ristiriitaiselta, ellei peräti pähkähullulta. Juuri ristiriitaisuus, ellei peräti pähkähulluus, onkin tunteille hyvin kuvaavaa: ne ovat ihmisen (ja monien muidenkin eläinten) mahtava ominaisuus, mutta ihmiset eivät yleensä kovin hyvin tunnista niiden valtavaa voimaa.
Niinpä laajalti ollaankin sitä mieltä, että tunteista on esimerkiksi työelämässä lähinnä haittaa ja että kannattaa käyttää ennemmin järkeä kuin tunnetta – mikä taas on mahdotonta, koska tunteet vievät meitä kuin pässiä narussa. Kyllä, myös sinua, joka ajattelet olevasi mitä rationaalisin.
Ristiriitaa siis riittää. Siksi etsimme tätä kirjoitusta varten ammattiapua ja päädyimme juttelemaan Inkeri Meriluodon kanssa. Inkeri on ensimmäiseltä ammatiltaan journalisti, ja kaksi meistä HNY-konsulteista on työskennellyt hänen kanssaan Mediuutisissa. Sittemmin Inkeri on kouluttautunut tunnetaitokouluttajaksi, joten arvasimme, että hän voi auttaa meitä tunneasioissa.
Tässä siis yhdeksän totuutta tunteista, olkaa hyvät!
1.Tunne voi olla samaan aikaan ehdottomasti totta ja täysin irrallaan todellisuudesta.
Tunne kantaa tärkeitä viestejä sisäisestä todellisuudestamme ja kokemusmaailmastamme. Tunne on aina kokijalleen täyttä totta.
Tunne kuitenkin kertoo vain ja ainoastaan sisäisestä todellisuudestamme. Se, että jokin tuntuu meistä ihanalta, ei kerro, että se todellisuudessa olisi ihanaa – se kertoo vain sen, että se tuntuu meistä ihanalta.
Ihmisillä on toki taipumusta reagoida joihinkin ärsykkeisiin hyvin yhdenmukaisesti tunnetasolla. Silti tunnetasolla ei ole olemassa yleistä totuutta.
”Tämä on tärkeä periaate, joka on pidettävä mielessä tunteista puhuttaessa. Jokaisella meistä on vain oma kokemustodellisuus, josta omat tunteet kumpuavat. Toinen voi tuntea täysin toisin, ja me itsekin voimme toisella hetkellä tuntea samasta asiasta täysin toisin”, Inkeri sanoo.
”Vaikka yleistä totuutta ei ole, jossain määrin yhteinen todellisuus on kuitenkin mahdollinen – ja oikeastaan yksi tunnetaitojen kauneimmista päämääristä.”
Tästä lisää kohdassa 5.
2.Tunteet ovat aivojen juoksupoikia.
”Aivojen tärkein päämäärä on pitää meidät hengissä. Ne pyrkivät kuljettamaan meitä kohti hyvää, eli sitä mikä edistää hengissä pysymistä, ja pois pahasta, eli siitä mikä uhkaa selviytymistä. Koska tunne saa aikaan toimintaa, aivot käyttävät tunteita hyväkseen tässä tehtävässä”, Inkeri kuvaa.
3.Tunne kertoo tarpeesta.
Perusperiaate on yksinkertainen: ihmisellä on jokin tarve, ja tämä tarve synnyttää tunteita, jotka puolestaan saavat aikaan tietynlaista käyttäytymistä pyrkiessään tyydyttämään tarpeen. Minulla on tarve olla osa porukkaa, joten tunnen oloni onnelliseksi, kun vietän aikaa ystävien kanssa ja tarpeeni tyydyttyy. Niinpä ilmaisen ystäville arvostustani ja jaan onnentunnettani heille. Samalla suhteemme lujittuu, ja saan yhä uudestaan kokea ystävyyden onnea.
4.Tunteen aikaansaama käytös on usein reaktio johonkin aivan muuhun kuin käsillä olevaan tilanteeseen.
Harmi kyllä, todellisuus on usein paljon mutkikkaampi.
”Ihmiselämän aikana, vauvasta saakka, erilaisissa tilanteissa syntyy monenlaisia uskomuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten toimimme tunteidemme ja tarpeidemme kanssa. Niinpä käytöksemme saattaa olla ristiriidassa tarpeemme kanssa – saatamme esimerkiksi vetäytyä kun tahdomme läheisyyttä tai haastaa riitaa kun kaipaamme turvaa tai arvostusta. Ja kun muut ihmiset reagoivat käytökseemme, tarpeen täyttäminen saattaa vaikeutua entisestään,” Inkeri kuvaa.
Näin syntyy aina uusia tunnereaktioita ja uutta käytöstä, kun ihminen yrittää kiivaasti saada tarvettaan tyydytetyksi mutta ei osaa kertoa itselleen eikä muille, miten se tehdään.
Toisin sanoen minulla voi olla edelleen polttava tarve olla osa porukkaa, mutta jostain syystä olen matkan varrella oppinut hirveästi pelkäämään hylätyksi tulemista. Olen saattanut kehittää selviytymiskeinoksi sen, että käyttäydyn ystäviäni kohtaan tylysti ja etäisesti – koetan ehkä hylätä heidät ennen kuin hirveä pelkoni käy toteen ja he hylkäävät minut.
Vaikka tunteideni ja käytökseni taustalla on aito tarve olla läheinen muiden ihmisten kanssa, ne heijastavat aiempia pettymyksiäni. Silloin tarpeeni ei täyty – en saa kokea onnen tunteita.
Myös työyhteisöissä tähän törmää jatkuvasti.
”Joku voi vaikka sanoa pomolle, että minun pitäisi päästä perjantaisin lähtemään varttia yli kaksi. Pomo ryhtyy innokkaasti ratkaisemaan tilannetta, ja poikkeusjärjestelystä saadaan ehkä sovittua. Pomo on tyytyväinen: kuulin alaiseni tarpeen ja vastasin siihen”, Inkeri kuvaa.
”Mutta sitten parin viikon tai kuukauden päästä samainen työntekijä tulee taas pomon puheille, ja taas hänellä on uusi pyyntö. Pomo ehkä järjestää senkin, mutta sitten tulee taas seuraava, ja niin edelleen. Kyse saattaa olla siitä, että työntekijällä on jokin paljon syvempi tarve, jota hän pyrkii täyttämään erilaisilla poikkeuspyynnöillä – mutta koska hän ei osaa pukea sanoiksi sitä syvintä tarvetta eikä pomokaan voi sitä tietää, se oikea tarve ei pomon ratkaisuista huolimatta koskaan täyty.”
5.Työpaikka ei ole terapiakeskus – mutta toista ihmistä voi aina kuulla.
Pomon ei tietenkään tarvitse kyetä telepatiaan. Eikä hänen myöskään tarvitse täyttää alaistensa jokaista tarvetta. Useimmat työpaikat eivät ole olemassa siksi, että siellä keskityttäisiin puhumaan tunteista, niiden taustalla olevista tarpeista ja siitä, miten elämäntaipaleemme on tuottanut meille traumoja. Useimmilla pomoilla ei myöskään ole ammattitaitoa tähän. Eikä tarvitse ollakaan.
”Jos kuitenkin aina puututaan vain käytökseen eikä koskaan tunteisiin ja tarpeisiin, ongelmat jatkuvat, koska pohjimmaiset syyt jäävät käsittelemättä. Työpaikalla ei tarvitse eikä ehkä pidäkään tietää kaikkea siitä, mitä ihmiselle on tapahtunut ja millaisia tarpeita hänellä on. Mutta mitä paremmin esimies pystyy tunnistamaan omia tarpeita ja tunteitaan, sitä paremmin hän pystyy ymmärtämään myös alaistensa tarpeita ja tunteita ja toimimaan niin, että ongelmat vähenevät”, Inkeri sanoo.
Omat tarpeensa ja tunteensa tunnistava pomo – tai yhtä hyvin työkaveri tai alainen – voi jakaa oman tunteensa ja auttaa samalla muitakin olemaan avoimia ja rehellisiä.
”Ei ole tarkoitus vuodattaa traumaattisia muistoja tai pyrkiä terapoimaan. Sen sijaan voi jakaa vaikka sen, että mua jännittää nyt olla tässä tai että mulla oli ihan paska aamu ja olen yhä aika kiihdyksissä, voidaanko lykätä palaverin alkua viisi minuuttia niin ehdin vähän hengähtää.”
Tämä luo yhteyttä, sillä melkein jokaisella on omaa kokemusta tämäntyyppisistä tunteista.
Lisäksi avoimuus lisää usein luovuutta.
”Luovuus tulee sen tilan kautta, että on ok olla tässä näin kuin on. Itsessä olevan pidätteleminen on usein luovuuden ja yhdessä tekemisen suurin este.”
Työpaikalla olisi myös hyvä pyrkiä vastaamaan myös sellaisiin yleisiin tarpeisiin kuin yhteisöön liittyminen, asioihin vaikuttaminen sekä kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi tuleminen sellaisina kuin olemme.
Toisaalta on myös hyvä todeta, että työpaikka ei pysty täyttämään eikä sen pidäkään täyttää jokaisen työntekijän jokaista tarvetta. Joskus auttaa työpaikan vaihtaminen; joskus se, että löytää omasta työstään uusia puolia, jotka vastaavat omia tarpeita; ja joskus se, että ottaa vastuun omista tunteistaan ja tarpeistaan.
6.Aikuinen on aina itse vastuussa omista tunteistaan.
Minulle tuli taas tosi paha mieli kun teit noin.
Aina se pilaa tunnelman.
Ilman sinua en koskaan voi olla onnellinen.
Meillä on usein taipumus olla sitä mieltä, että tunteistamme vastaa joku muu kuin me itse. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
”Toinen ihminen ei ole koskaan meidän tunteidemme syy. Niiden syy on aina oma tarpeemme. Toinen ihminen voi herättää meissä sen, että jokin tarve täyttyy tai ei täyty. Siihen sitten reagoimme tunteella, ja tunne saa meidät käyttäytymään jollakin tavalla”, Inkeri sanoo.
Tätä on usein vaikea hyväksyä. Jos tuo kerran on niin ärsyttävä, niin eikö ole luonnollista että minä suutun, ja eikö se silloin ole tuon syy? Minkä minä sille voin, että täällä töissä on kaikki aina ihan paskaa ja minulla on siksi tosi huono olo koko ajan?
Niinpä. Toinen voi olla ärsyttävä tai töissä voi olla ihan paskaa. Tai toisin sanoen se toinen tai tämä työ eivät täytä minun tarpeitani.
Silloin kannattaa pyrkiä pääsemään selville omista tarpeistaan. Ovatko ne kohtuullisia? Ovatko ne tyydytettävissä jotenkin muuten kuin sillä, että toinen ihminen tai työpaikka muuttuu? Vai onko parasta hakeutua muiden seuraan ja toisiin työpaikkoihin? Tai voinko jopa oppia reagoimaan toisin, vaikka tuo ei täytäkään tarvettani? Voinko täyttää tarpeeni jotenkin toisin?
Kyse ei siis ole siitä, etteikö maailmassa olisi ärsyttäviä ihmisiä, paskoja työpaikkoja ja ylipäätäänkin valtavasti virheitä. Niitä on, ja esimerkiksi epäoikeudenmukaisuutta kannattaa ilman muuta pyrkiä maailmasta vähentämään. Mutta yksilölle nopein tapa vähentää ahdistusta on ottaa vastuu omista tunteistaan ja toimia sen vastuun pohjalta itselleen hyvällä tavalla.
7.Tarve ei ole koskaan sidottu tiettyyn ratkaisuun.
Vastuun ottamiseen rohkaisee sen ymmärtäminen, että tarve ei ole koskaan sidoksissa ratkaisuun.
”Minulla voi olla tarve saada läheisyyttä, mutta en voi vaatia, että saan sitä juuri sinulta”, Inkeri konkretisoi.
”Tai ihminen voi sanoa, että hän tarvitsee auton. Yleensä tarve on kuitenkin jokin ihan muu: pitää päästä tiettyyn paikkaan tietyllä hetkellä tai pitää saada lapset viedyksi päiväkotiin tai harrastamaan. On tyypillistä, että sekoitamme ratkaisun ja tarpeen keskenään.”
Vastuun ottaminen voikin tarkoittaa juuri tätä: ymmärrämme, että tarpeeni ei tässä tyydyty, mutta se voi tyydyttyä jossakin muualla, joten olen valmis etsimään uutta.
8.Tunne on kehossa.
Etenkin länsimaissa on ollut tapana erottaa keho ja mieli toisistaan. Olemme tottuneet ajattelemaan, että meillä on erikseen ruumis ja sielu, ja jos näillä on jotakin tekemistä keskenään, niin lähinnä se, että lihallinen ja nautiskeluun taipuvainen ruumis pyrkii sabotoimaan ylevän sielun jaloja pyrkimyksiä.
Nykyisin ajatellaan toisin. Aivotutkimus kertoo, että esimerkiksi tunne tapahtuu aina kehossa – fysiologiset muutokset ovat havaittavissa jo ennen kuin tietoinen mielemme huomaa tunteen. Keho ja mieli ovat yhtä.
Siksi tunteisiin voi tutustua myös kehollisin keinoin. Miltä kehossani tuntuu, kun ilahdun? Tai kun pelkään? Ja kehoa rauhoittamalla voi rauhoittaa myös mieltä esimerkiksi tietoisen hengittämisen keinoin.
Keho siis kertoo tunteen ja voi auttaa säätelemään sitä. Voimme sisäisessä tunnekuohussa auttaa itseämme esimerkiksi suuntaamalla huomiota kehon ulkoisiin, fyysisiin aistimuksiin, eli kiinnittyä aistein ympäröivään maailmaan – vaikkapa sivelemällä omaa ihoamme.
”Se auttaa hahmottamaan, että tämä tunne on totta kehossani mutta ei ulkomaailmassa”, Inkeri sanoo.
Jos kehon ja mielen yhteys on niin vieras ajatus, että se alkaa kuulostaa hörhöilyltä, kannattaa perehtyä aivotutkimukseen. Se on luonnontiedettä!
9.Karmeimmankin teon takana on puhdas tarve.
”Karmeimmankin teon takana on jokin oma puhdas tarve – vaikkapa hyväksytyksi tulemisen tai joukkoon kuulumisen tarve. Tätä on usein vaikea myöntää, koska silloin joudumme myöntämään, että olemme kaikki samanlaisia, myös hirveiden tekojen tekijät”, Inkeri sanoo.
Pahaa tekoa ei tietenkään tarvitse hyväksyä, ja jokaisella on oikeus määritellä omat rajansa – muistattehan, aikuinen on aina vastuussa omista tunteistaan, ja siksi on myös suojattava itseään.
”Mutta hankalissa tilanteissa, kun toisen käytös vaikka raivostuttaa, voi auttaa, kun rupeaakin miettimään, mitä tämä ihminen oikeastaan tarvitsee, mikä saa hänet käyttäytymään näin.”
“Taru ja Totuus = Fact and Fable / Gunnar Finne”by tgrauros is licensed under CC BY-SA 2.0
TOTUUSSARJA
Esplanadin puistossa Helsingissä seisoo Suomen kansan satusedäksikin kutsutun kirjailijan ja yliopistomiehen Zacharias Topeliuksen patsas. Siinä seisoo kaksi naishahmoa: sadun kruunupäistä lintua pitelevä Taru ja totuuden liekkiä kantava Totuus. Mielikuvitus, luovuus ja tarinat ovat suuri ihmiskuntaa ja maailmaa rakentava voima. Totuus taas on välttämätön edellytys kaikelle kestävälle toiminnalle. Siksi HNY Groupin slogan kuuluu: tuotteemme on totuus. Tässä kirjoitussarjassa käsittelemme totuutta eri näkökulmista. Tämä on sarjan neljäs kirjoitus. Muut löydät täältä: https://hnygroup.fi/blogi/.