TOTUUSSARJA

Esplanadin puistossa Helsingissä seisoo Suomen kansan satusedäksikin kutsutun kirjailijan ja yliopistomiehen Zacharias Topeliuksen patsas. Siinä seisoo kaksi naishahmoa: sadun kruunupäistä lintua pitelevä Taru ja totuuden liekkiä kantava Totuus. Mielikuvitus, luovuus ja tarinat ovat suuri ihmiskuntaa ja maailmaa rakentava voima. Totuus taas on välttämätön edellytys kaikelle kestävälle toiminnalle. Siksi HNY Groupin slogan kuuluu: tuotteemme on totuus. Tässä kirjoitussarjassa käsittelemme totuutta eri näkökulmista. Tämä on sarjan seitsemäs kirjoitus. Muut löydät täältä: https://hnygroup.fi/blogi/.

“Taru ja Totuus = Fact and Fable / Gunnar Finne”by tgrauros is licensed under CC BY-SA 2.0

Kun media muuttuu, myös tapamme hahmottaa yhteiskuntaa muuttuu. Totuus sinänsä ei muutu.

Median muutos muuttaa tapaamme hahmottaa yhteiskuntaa ja saattaa kuplauttaa totuuksia. Se saattaa myös laajentaa näkemäämme totuuksien kirjoa. Samalla ihmisillä säilyy edelleen jonkinlainen kaipuu jakamiseen ja yhteisöllisyyteen.

Aihe kumpuaa Pauli Kopun kirjasta Media television jälkeen – tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen (Into 2019).

Vertailun vuoksi – miten asiat olivat aiemmin, kun viestintä oli useimmiten yksisuuntaista?

Meillä Suomessa oli Arvi Lind, joka teki uransa Ylen uutisankkurina. Luultavasti vielä 1990-luvulla lähes kaikki suomalaiset tunsivat vähintäänkin Lindin äänen tai kasvot. Häntä luonnehdittiin Suomen luotettavimmaksi mieheksi. Kun Lind luki uutisia puoli yhdeksältä, suuri osa kansalaisista istui television ääressä ja uskoi, mitä hän sanoi.

Harva kyseenalaisti uutisankkurin uskottavuutta ja uutisten sisältöä ja jos kyseenalaisti, se jäi useimmiten pienen piirin tietoon. Se, joka halusi ajatuksilleen enemmän julkisuutta, saattoi kirjoittaa vaikkapa lehden yleisönosastolle. 

Harva kyseenalaisti uutisankkurin uskottavuutta.

Televisio oli ylivoimaisesti suosituin media. Sen parissa suomalaiset käyttivät eniten aikaa. Ohjelmien, myös uutisten, katsominen oli yhteisöllistä. 

1990-luvulla internet kaupallistettiin, mistä alkoi myös median pirstaloituminen. Vuorovaikutus pysyi kuitenkin vähäisenä, kunnes sosiaalinen media teki läpimurron 2000-luvulla. 

Kun media pirstaloituu, käsityksemme totuudesta muuttuu. Tiivistettynä muun muassa tuo ajatus löytyy Kopun kirjasta. Samantapaisia pohdintoja ovat tehneet muutkin, joten mitään täysin uutta Kopu ei kerro. Kirja auttaa hahmottamaan muutosta ja sen merkitystä.

Kopun näkemyksen mukaan elämme totuuden jälkeisen ajan sijasta pikemminkin yhden totuuden jälkeistä aikaa. Ja kun media personoi sisältöään vastaanottajille, syntyy uusia kuplia, joilla on uusia omia totuuksia. Kukin katsoo maailmaa omasta näkökulmastaan ja arvottaa asioita asioita omilla painotuksillaan.

Kopu edustaa uutta mediasukupolvea. Hän on liikkuvaan kuvaan erikoistuneen luovan toimiston KLOKin perustaja. Vuonna 2012 hänet palkittiin maailman lupaavimpana nuorena tv-alan tuottajana Cannesissa. Hän on työskennellyt Los Angelesissa sisällöntuottajana muun muassa Roviolle ja Nasalle. Hän on myös yksi YouTube-fanitapahtuma Tubeconin perustajista ja avainhenkilö startup- ja teknologiatapahtuma Slushin alkuvaiheiden luovassa tiimissä.

Kopu on tutustunut mediaan käytännön työn kautta, mutta tieteellistä tutkimusta hän ei ole siitä tehnyt. Kirjaansa hän on haastatellut yli 140 kansainvälistä asiantuntijaa viihteen, markkinoinnin, teknologian, tutkimuksen, rahoituksen ja kasvuyrittäjyyden aloilta. Media on muuttunut kiihtyvällä vauhdilla melkein läpi koko Kopun elämän, ja tuo muutos jatkuu edelleen.

Seuraava iso asia on sisältöjen personointi.

Kopun näkemyksen mukaan seuraava iso asia on sisältöjen personointi. Ja mitä enemmän sisältöjä personoidaan vastaanottajille, sitä yksilöllisemmiksi totuudet muuttuvat.

Hän arvioi, että meillä on hyperpersonoituja liikkuvan kuvan sisältöjä 10–20 vuodessa. Se voisi tarkoittaa, että kukaan ei enää näe samaa elokuvaa, vaan jokainen näkee oman versionsa siitä.

Sisältö on siis optimoitu jokaiselle vastaanottajalle erikseen tämän mieltymysten mukaan. 

Jokainen voi pohtia, mitä se voisi äärimmilleen vietynä tarkoittaa vaikkapa suomalaisen kulttuurin kannalta. Jos kaikki kulttuuri olisi hyperpersonoitua, yhteistä käsitystä suomalaisesta kulttuurista ei enää pääsisi muodostumaan. 

Niin pitkälle tuskin koskaan menemme, sillä yhteisöllisyys kiinnostaa edelleen ihmisiä ja meillä on tarve yhteisille kokemuksille. Isoista ilmiöistä saattaa tulla entistä isompia. Koska ihmiset hakevat yhteisiä kokemuksia, he haluavat jakaa tarinoita ja vaikkapa hittiohjelmat, kuten Game of Thrones, houkuttelevat entistä isompia yleisöjä. Sama koskee myös vaikkapa kansainvälistä teknologia- ja kasvutapahtumaa Slushia. Sen ensimmäisenä vuonna 2008 osallistujien määrä laskettiin sadoissa, viime vuonna osallistujia oli noin 20 000.

Tavallaan olemme siis palaamassa leirinuotioiden aikaan, mutta uudet leirinuotiot ovat intressipohjaisia ryhmiä. Ne myös ylittävät maantieteelliset rajat. Samalla internet ja sosiaalinen media antavat äänen kaikille halukkaille. Jokainen voi kertoa omasta totuudestaan ja pyrkiä hankkimaan sille mahdollisimman laajan yleisön.

Vuorovaikutus pysyi vähäisenä, kunnes sosiaalinen media teki läpimurron 2000-luvulla. 

Kun ennen vanhaan totuuden kertoi Arvi Lind tai joku toinen uutisankkuri, nykyisin meitä pyrkivät ohjailemaan algoritmit. Internet suosii määrää. Esimerkiksi Googlen algoritmit tuovat esiin sitä sisältöä, mitä on eniten, eivätkä erota tietoa huhusta.

Nykyisin meitä pyrkivät ohjailemaan algoritmit.

Yhdysvalloissa käydään parhaillaan keskustelua siitä, että algoritmeja voi käyttää syrjintään vaikkapa asuntojen vuokrauksessa, ja pohditaan, miten tätä voitaisiin rajoittaa. New York Times käsitteli aihetta artikkelissaan Who’s To Blame When Algorithms Discriminate? 

Sosiaalisen median alustojen sääntely on noussut keskusteluun. Toistaiseksi ei esimerkiksi säädellä, mitä sosiaalisen median alustat kenellekin näyttävät, mutta syytä olisi. Ainakin meidän tulisi määritellä, mitä algoritmit saavat tehdä ja mitä ne eivät saa tehdä. Jo pelkästään läpinäkyvyyden nimissä tämä tulisi tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Artikkeli perustuu Pauli Kopun kirjaan ja haastatteluun. 

TOTUUSSARJA

Esplanadin puistossa Helsingissä seisoo Suomen kansan satusedäksikin kutsutun kirjailijan ja yliopistomiehen Zacharias Topeliuksen patsas. Siinä seisoo kaksi naishahmoa: sadun kruunupäistä lintua pitelevä Taru ja totuuden liekkiä kantava Totuus. Mielikuvitus, luovuus ja tarinat ovat suuri ihmiskuntaa ja maailmaa rakentava voima. Totuus taas on välttämätön edellytys kaikelle kestävälle toiminnalle. Siksi HNY Groupin slogan kuuluu: tuotteemme on totuus. Tässä kirjoitussarjassa käsittelemme totuutta eri näkökulmista. Tämä on sarjan seitsemäs kirjoitus. Muut löydät täältä: https://hnygroup.fi/blogi/.

Haluatko keskustella lisää? Ota yhteyttä!