Tietopohjainen päätöksenteko on jokaisen vastuullisen päättäjän suosiossa, kysyttiinpä sitten yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Tiedolla johtaminen tuntuu neutraalilta ja turvalliselta. Mutta onko se niin neutraalia kuin kuvittelemme? Entä mitkä neljä asiaa tiedolla johtavan kannattaa muistaa?

Päätökset pitäisi perustaa tutkittuun tietoon.

Näin sanotaan, ja harva esimerkiksi yritysmaailmassa tai vaikkapa julkisessa terveydenhuollossa vastustaa. Parhaan mahdollisen tiedon käyttäminen päätösten perusteena tuntuu rationaaliselta vaihtoehdolta.

Tietopohjainen päätöksenteko ja tiedolla johtaminen onkin ihanan turvallista silloin, kun meillä on jokseenkin riittävästi jokseenkin luotettavaa tietoa: Ulkona näyttää olevan 20 astetta pakkasta – tiedän, että minun on pukeuduttava lämpimästi. Tai sairaalalla on käytössään tieteellisin kriteerein tehty tutkimus, jonka mukaan kahdesta erinomaisesti toimivasta sydämentahdistimesta tahdistin a:n paristo kestää niin paljon pidempään ennen vaihtotarvetta kuin tahdistin b:n paristo, että a:ta kannattaa suosia, vaikka se on b:tä kalliimpi.

Aina tarjolla oleva tieto ei kuitenkaan ole riittävän laadukasta eikä varmaa. Päätöksenteko epävarmoissa oloissa on tuttua jokaiselle hiukankin pidempään päättävässä asemassa olleelle. Sen yhteydessä puhutaan usein intuitiosta – on luotettava niin kutsuttuun perstuntumaan, kun varmaa tietoa ei ole.

Tieto on neutraalia –
vai onko sittenkään?

Tietopohjaisuus houkuttaa siitäkin syystä, että tiedolla johtaminen tuntuisi auttavan ohittamaan hankalat arvo- ja mieltymyskysymykset ja politiikan. Tietohan on neutraalia – vai onko?

Brittiläiset terveydenhuollon ja terveyspolitiikan tutkijat Trisha Greenhalgh ja Jill Russell kirjoittivat vuonna 2009 Perspectives in Biology and Medicine -lehteen näyttöpohjaisen päätöksenteon kritiikin. He muistuttavat, että sellaiset asiat kuin ”tutkittu tieto” tai ”päätöksenteko” eivät ole niin yksinkertaisia kuin aluksi näyttää. Miten päätetään, mitä tutkitaan ja mistä näkökulmasta? Tai mitä pidetään toivottavana tuloksena? Eikö päätöksenteko ole pikemminkin yhteisen ymmärryksen muodostamista jostakin asiasta ja siihen liittyvistä tiedoista, kokemuksista, tunteista ynnä muusta kuin vain mustavalkoista valitsemista jollain perusteella syntyneen tutkitun tiedon pohjalta? Eikö päätöksenteossa pidä ottaa huomioon myös se, mikä on mahdollista toteuttaa, eikä vain sitä, minkä tutkimus näyttää ihanteelliseksi vaihtoehdoksi?

Greenhalgh ja Russell keskittyvät artikkelissaan nimenomaan terveydenhuollon näkökulmaan. Monet heidän havainnoistaan sopivat kuitenkin alalle kuin alalle ja sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Fiksu liikkeenjohtaja ei halua jäädä omien ennakko-oletustensa vangiksi. Siksi hän etsii tietoa päätöstensä tueksi – ja siksi hänen on myös syytä olla tietoinen siitä, millaisilla perusteilla päätöksenteon pohjaksi tarjoutuva tieto on syntynyt ja koottu.

On tapana sanoa, että sitä saa mitä mittaa. Usein on myös niin, että sitä saa mitä pyytää. Tietopohjaiseen päätöksentekoon valmistautuvan kannattaa muistaa ainakin nämä asiat:

1) Tieto on hyvä renki. Isäntänäkin se on ihan kohtalainen, mutta parasta on kuitenkin päästää se vain pehtoorin asemaan ja pitää ohjat omissa käsissä. Toisin sanoen on tiedettävä, mitä tietoa kannattaa käyttää, miten siihen pääsee käsiksi ja miten sitä on syytä tulkita.

2) Sekä tietoon että tulkintoihin kannattaa analyysivaiheessa suhtautua kuin piru raamattuun: epäillen, väännellen ja käännellen. Kun on aika tehdä päätös ja toteuttaa se, tästä asenteesta on kuitenkin luovuttava.

3) On väistämätöntä, että käytettävissä ei ole kaikkea tietoa eikä kaikkia näkökulmia. On hyvä pohtia myös, miten tämä otetaan huomioon.

4) Mitä muita päätöksentekoperusteita lopulta käytämme kuin tietoa ja miten hyvin osaamme niitä käyttää?

Lue myös, millaista on hyvä arvopohjainen päätöksenteko.

 

 

 

Haluatko keskustella lisää? Ota yhteyttä!