Rakastan suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää. Siksi on jännittävä päästä konsulttina kurkistamaan HUSin kulttuuriin ja toimintaan. Mitä kaikkea HUS opettaa?
HNY Group on konsultoinut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä eli HUSia pian parin vuoden ajan. Olemme saaneet olla mukana lääkäreiden erikoistumiskoulutuksen kehittämistyössä – HUS on Suomen suurin erikoislääkäreiden koulutuspaikka.
HUS opettaa myös konsulttia, joka pääsee tekemisiin tuon jättimäisen organisaation kanssa. Tällaisia oppeja olen itse saanut:
Autonomia vs. keskusjohtoisuus
Terveydenhuollon ammattikuntien, eritoten lääkäreiden, autonomia on tavattoman vahva. Tähän on historialliset, lääkärietiikkaan liittyvät syyt: halutaan varmistaa, että hoidosta päättää lääketieteen ammattilainen lääketieteellisin perustein ja potilaan edun mukaisesti, ei vaikkapa taloushallinnon ammattilainen, joka saattaisi asettaa vaikkapa rahansäästön potilaan hyvinvoinnin edelle. Tämä erityisyys on otettu huomioon jopa lainsäädännössä.
Todennäköisesti juuri tästä sairaalan perustehtävään eli ihmisten hoitoon liittyvän autonomian vahvuudesta johtuu, että sairaalan organisoitumisessa ja johtamisessa korostuu muutoinkin erikoisalojen vahva itsemääräämisoikeus. Kun on totuttu siihen, ettei sairaalan johdosta kukaan voi tulla sanomaan, miten potilaita hoidetaan, moni sellainenkin asia on jäänyt erikoisalojen hoidettavaksi, joka ei liity hoitoon mitenkään.
Toisin sanoen ei välttämättä ole vaikkapa hr-osaston kaikkia koskevia ohjeita esimiestyön tai lomien määräytymisen käytännöistä, kuten yritysmaailmassa useimmiten on. Erikoisalat ovat pitkään itse suunnitelleet ja panneet toimeen tällaisiakin asioita sen sijaan, että olisivat ottaneet hr-osaston pakista valmiit mallit.
Tämähän kuulostaa tavallaan hienolta: päätökset tehdään siellä missä työkin. Monessa kohdin tämä toimiikin. Samalla kuitenkin syntyy tehottomuutta, ja lisäksi muutosten tekeminen on välillä vielä paljon hitaampaa kuin muissa isoissa organisaatioissa. HUSin lääkärit ovat erinomaisia lääketieteen harjoittajia, mutta jokainen lääkärijohtaja ei automaattisesti ole vaikkapa hr:n tai esimiestyön huippuasiantuntija.
HUSissa on selviä merkkejä siitä, että tilanne on muuttumassa. Yhteisiä ohjeita aletaan jopa kaivata, samoin sitä, että johto joskus velvoittaa kaikki toimimaan tietyllä tavalla. Erikoistuvien lääkäreiden kanssa keskustellessamme olemme todenneet, että tässä on paljon hyvää, mutta samalla on huomattava, että autonomia saattaa heiketä. On harkittava tarkasti, mikä on ihanteellinen tasapaino autonomian ja järkevien yhteisten pelisääntöjen välillä.
uudet lääkärit vS. vanha kulttuuri
Olen naimisissa 1990-luvun alussa valmistuneen lääkärin kanssa ja olen muutenkin paljon tekemisissä lääkäreiden kanssa, joten tunnen kohtalaisen hyvin lääkäreiden ammatillista kulttuuria. Siinä on paljon hienoja piirteitä, kuten potilaan edun ensisijaisuus, halu löytää perustelluimmat ja toimivimmat hoitovaihtoehdot, jatkuva valmius ottaa uutta tietoa käyttöön ja yleinen loogisuuden arvostus.
Kulttuurissa on kuitenkin raskaitakin puolia. Yksi niistä on tietynlainen jaksamisen eetos. Pitää jaksaa päivystää ympäri vuorokauden. Pitää muutenkin jaksaa tehdä töitä vaikka 60 tuntia viikossa. Pitää ehtiä olla hyvä kliinikko, hyvä tutkija ja vielä lämmin vanhempi sekä ammattilaistasoinen harrastajamuusikko. Nuorena lääkärinä pitää kestää joidenkin vanhempien kollegoiden oikuttelua ja suoranaista kiusantekoa – koska sellainen sairaalamaailma nyt vain on.
Ja sitten tulevat millenniaalit, joita iso osa nyt erikoistuvista lääkäreistäkin on. He arvostavat vapaa-aikaa ja omaa elämäänsä, suojaavat jaksamistaan ja odottavat, että heitä johdetaan niin kuin vaikkapa heidän insinööri- ja juristikavereitaan: tarjotaan esimiespalveluita, suunnitellaan henkilökohtaista urapolkua, valmennetaan työelämään moninaisesti ja kosiskellaan töihin kiinnostaviin paikkoihin.
Kulttuurien yhteentörmäys on väistämätön. HUSin kaltainen haluttu ja arvostettu työpaikka ei ole tottunut siihen, että siltä vaaditaan jotain, ja pitkään ammatissa toimineet lääkärit ihmettelevät välillä nuorempien arvomaailmaa.
Mutta kuten eräs kokenut HUSin lääkäri totesi: Nämä uudet tyypit ovat nyt tällaisia, ja sitä on turha taivastella tai paheksua. Meidän pitää oppia toimimaan heidän kanssaan.
Suuret linjat vs. pienet asiat
HUS on monella mittarilla erinomainen terveydenhuollon yksikkö. Monien erikoisalojen osaajat ovat alallaan maailman parhaiden joukossa, sekä kliinisessä työssä että tutkimuksessa. Osana suomalaista terveydenhuoltoa HUS tuottaa tehokkaasti terveyttä suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ja silti HUSissa aivan samoin kuin muuallakin lopulta aivan pienet asiat saattavat ratkaista sen, millaisella mielellä ihmiset siellä töitään tekevät. Tervehtiikö pomo? Tuntuuko, että minun sanoillani on merkitystä kollegoille ja esimiehille? Onko minulla toimivat työvälineet ja -tilat? Tiedänkö, mitä minulta tänään odotetaan?
On selvää, että HUSin kokoisessa organisaatiossa on kiinnitettävä huomiota isoihin kokonaisuuksiin. Pieniä ei silti kannata unohtaa, sillä vaikka iso kuva olisi maailmanluokkaa, heikkous pienissä yksityiskohdissa saattaa pilata paljon.
Pienten tekojen merkityksellisyydellä on myös lohdullinen puoli: joskus pienillä muutoksilla, jotka eivät maksa mitään eivätkä juuri lisää työtä, voi saada huikean isoja asioita aikaan. HUS on meidän kokemuksemme mukaan tarttunut rohkeasti moniin epäkohtiin ja lähtenyt ennakkoluulottomasti korjaamaan asioita. Vaikka iso laiva kääntyy hitaasti, HUSissa tehdään joka päivä iso liuta pieniä hyviä tekoja, jotka vähitellen voivat johtaa ja osin ovat jo johtamassa valtaviin muutoksiin. Tällaisten pienten tekojen paikantaminen, kehittäminen ja tukeminen kiinnostaa meitä HNY:ssä aivan älyttömästi. Kyllä HUS opettaa!